Yhteistyössä Entä jos- kaupan kanssa.
Huom! Seuraa Pystyt kyllä Instagramissa, artikkelissa esiteltävä kirja arvotaan profiilissa lähiaikoina!
Muutoksesta on kirjoitettu monia kirjoja. On kirjoja joissa, neuvotaan alkuun pääsemisessä, muutoksen suunnittelemisesta, sen toteuttamisesta, mitä tehdä sitten kun tulee takapakkia, mistä löytää motivaatiota muutokseen? On aikas selvää, että jos aihe olisi helppo ja jokainen pystyisi luovimaan muutoksessa haluamallaan tavalla, ei yhtään tällaista kirjaa olisi kirjoitettu. Mutta vaikka muutokseen liittyy aina mahdollisuus, ja toive parempaan päin kääntymisestä, tie sinne hyvän lopputuloksen saavuttamiseksi voi olla kivinen.
Sain käsiini yhden uuden muutosta koskevan kirjan, nimeltään ” Pura rutiinit atomeiksi, näin saat aikaan muutoksen joka pysyy. James Clear. Tuuma kustannus. 2020.

Kuva entajoskauppa.fi Klikkaa kuvaa ja pääset lukemaan entä jos-kaupan esittelyn kirjasta
Kerroin Entä jos- kaupasta ja toisesta mielenkiintoisesta kirjasta aiemmassa artikkelissani ”Kirjoja itsensä kehittäjälle”. Entä jos- kauppa on jokaisen itsensä kehittäjän aarreaitta!
Alekoodi Entä jos- kauppaan -10%:pystytkyllawww.entajoskauppa.fi
Rutiinit kaiken tekemisen taustalla
Päivämme koostuu pitkältä rutiineista. Tietyistä samoina toistettavista asioita. Jos haluat elämääsi muutosta, on konkreettisesti tehtävä asioita toisin. Kirjassa Clear esittelee mistä ruriinit muodostuu ja kuinka luoda hyvä rutiini, jotta muutos olisi mahdollisimman onnistunut.
Kuvassa mukaeltu Clearin kaaviota kirjan sivulta 73.
Clearin mukaan rutiinit muodostuvat näiden edellä mainitun neljän lain ympärille. Purkamalla nämä lait konkreettisiksi toimintaa kuvaaviksi asioiksi, voimme päästä kiinni rutiinien ytimeen ja niiden muuttamiseen perinpohjaisesti, kerralla ja kunnolla.
Lopeta viivyttely
Kirjassa on oma lukunsa myös viivyttelylle ja miten selvitä siitä. Clear tarjoaa ratkaisuksi ”kahden minuutin säännön”. Säännön perimmäinen tarkoitus on muistuttaa siitä, ettemme haukatessamme liian isoa palaa, jätä koko hommaa tekemättä, vaan sallisimme itsemme aloittaa pienestä. Vaikka siitä kahdesta minuutista. Kysymys on tehtävien pilkkomisesta pienempii osiin.
Aiheesta on kirjoitettu aiemminkin ja artikkelissani ”Miten saisin aikaiseksi” esittelen Mel Robbinsin kirjan, joka kertoo 5 sekunnin säännöstä toiminnan aikaansaavana voimana.
Kirja analyyttiselle atomin purkajalle
Aikaansaaminen ja muutoksen tekeminen ovat aiheita, jotka koskettavat ihmistä varmasti nyt ja tulevaisuudessa. Se mikä auttaa oman muutoksen polulla on yksilöllistä. Se mikä potkii itseä eteenpäin ja tai antaa viimeisen selkeän sysäyksen eteenpäin voi vaihdella hyvinkin paljon eri elämänvaiheissa. Lopulta muutos on välttämätön ja osa elämää.
Niin kauan kuin on liikettä, on muutosta, ja eteenpäin menemistä. Kannattaa olla avoin sille, mikä viä sinua eteenpäin. joskus se on asia, josta olet jo kuullut, mutta uuden ihmisen tuoma näkökulma avaa asian sinulle kirkkaammaksi kuin koskaan aiemmin. Etsi itsellesi juuri sinulle sopivat apukeinot muutoksesi varrelle!
Pystyt kyllä.
Osallistu Pura rutiinit atomeiksi kirjan arvontaan Pystyt kyllä IG-tilillä! Tai hyödynnä -10% alekoodi: pystytkylla entajos-kaupan verkkokaupassa arvonta suoritetaan piakkoin!

Comments